Home   >   Kasinouutiset   >   Suurta Kiinnostusta Alankomaiden Kasinotoimilupia Kohtaan

Suurta kiinnostusta Alankomaiden rahapelitoimilupia kohtaan

Jore Tenkanen - 19-06-2019

Alankomaiden kasinotoimiluvat herättävät mielenkiintoaAlankomaiden rahapelitoiminnan sääntelyelin Kansspelautoriteit ilmoitti hiljattain, että 79 vedonlyöntialan yritystä on kiinnostunut hankkimaan toiminnalleen Alankomaiden lisenssin. KSA alkoi rekisteröidä toimilupahakemuksia tämän vuoden kesäkuun 5. päivänä esitellessään samaan aikaan uusia säännöksiä etä- ja verkkovedonlyöntiä varten.

Vaikka sääntelyelin kertoikin aiemmin kesäkuussa, että uudet etärahapelisäännöt astuisivat voimaan heinäkuussa 2020, se on sittemmin korjannut aikatauluaan. Käynnistymispäivämäärä on mahdollinen vasta vuonna 2021.

Organisatorisia vaatimuksia

KSA:n puheenjohtaja Rene Jansen otti kantaa sitoumukseen uusien vedonlyöntiohjeistusten esittelystä annetun aikavälin puitteissa. Hän sanoi tämänkaltaisen organisoinnin vaativan paljon suunnittelua viraston koon takia, mutta totesi myös, että kaikki mahdollinen tehtäisiin sen hyväksi, että järjestelyt olisivat ajoissa kohdallaan.

Lisäksi Jansen pyysi, että kiinnostuneet osapuolet kävisivät KSA:n verkkosivustolla ilmoittamassa aikeestaan anoa toimilupaa, koska viraston on tärkeä tietää, moneenko hakemukseen varautua tulevaisuudessa. Jansen sanoi, että tällainen säntillisyys mahdollistaisi sen, että hänen organisaationsa voisi järjestää asiat kunnolla, mikä hyödyttäisi pitkällä tähtäimellä katsottuna myös luvanhakijoita.

Sääntelyelin on niin ikään tehnyt tiettäväksi, että se on sitoutunut säännösten luontiin ja että osa prosessia on varmistaa kaiken olevan täysin avointa ja läpinäkyvää. Rahapelialan toimijoilla on aikaa anoa lupaa 21.6.2019 asti, ja oikeus- ja turvallisuusministeri laatii parastaikaa uutta lainsäädäntöä. Lisensointikäsittelyn valmistumiseksi ajallaan saatetaan hyvinkin tarvita lisähenkilöstöä.

Kovempia rangaistuksia laittomille sivustoille

Aivan sen jälkeen, kun nämä uudet ja tulevat ohjeistukset ilmoitettiin tämän vuoden maaliskuussa, Kansspelautoriteit toi lisäksi tietoon, että luvattomista verkkovedonlyöntipalveluista annettavien sakkorangaistusten vähimmäissummaa korotettaisiin. Sakko on tällä hetkellä 150 000 euroa, mutta se nousi 200 000 euroon 1.3.2019.

Niin ikään kerrottiin, että kyseinen 200 000 euron sakko kasvaisi tai vähenisi sen mukaan, miten toimijat ovat päättäneet rikkoa lakia. Säännöistä piittaamattomien verkkosivustojen yhteissumma, tarjolla olevien verkkopelien lukumäärä ja tyyppi sekä pelaajille mainostarkoituksessa maksettavien houkuttimien laatu otetaan kaikki huomioon sakon lopullista maksettavaa summaa varten. Jopa 75 000 euron suuruinen lisäys on luotu rangaistukseksi eri tekijöistä. Näihin sisältyy (niihin kuitenkaan rajoittumatta) live-rahapelipalveluiden tarjoaminen ja maksujen määrääminen tilapäisesti ei-aktiivisille asiakkaille.

Copyright © 2019 www.online-kasinot.fi